Leena Jukka
12.05.2021

Kesän 2021 aikana kaikki halukkaat suomalaiset ovat saaneet ensimmäisen koronarokotteen – vain puolitoista vuotta siitä, kun ensimmäiset uutiset Kiinassa löydetystä uudesta hengitystietieinfektiota aiheuttavasta viruksesta tulivat julki joulukuussa 2019.1 Rokotuskattavuuden suunta on kaikilla valtioilla sama, vaikka vaihtelua valtioitten välillä onkin. Ihmiskunnan kannalta kyse on hämmentävän suuresta aikaharppauksesta, sillä yleensä jo pelkän rokotteen markkinoille saaminen vie 10–15 vuotta.

Rokotteen valmistamisen nopeuteen vaikutti moni asia, mutta aivan keskeistä oli tutkijoiden pääsy aiempaan tietoon. Vaikka juuri tätä virusta ei ollut aiemmin tutkittu, oli erilaisista viruksista, taudeista, niiden leviämisestä ja hoitomuodoista tallennettu tietoa tutkimustietokantoihin. Tietokantoihin kertynyt tutkimustieto aiemmista epidemioista on toiminut astinlautana nykyistä pandemiaa koskevalle rokotetutkimukselle. Eikä vain rokotetutkimukselle, vaan monelle muullekin kansainväliselle tutkimushankkeelle, joissa tutkitaan nykyisen pandemian taloudellisia, sosiaalisia ja kansanterveydellisiä vaikutuksia. 

Maailmassa on yli 2000 keskeistä data- tai tietovarantoa, jonne tutkijat tallentavat pelkästään tutkimusdataa eli tieteellisin menetelmin koostettuja tutkimusaineistoja, joita on käytetty tai voidaan käyttää etsittäessä vastausta erilaisiin tutkimuskysymyksiin.2 Suomalaisille tutkijoille tuttuja ovat esimerkiksi Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, Kielipankki ja Fairdata IDA. Näiden lisäksi on tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen omia datavarantoja. Datavarantojen perinteisenä tehtävänä on tarjota aineistoja aiempien tutkimusten toisintamiseen tai käytettäväksi uusissa tutkimuksissa, ja siten edistää tutkimusta ja innovointia yhteiskunnassa. Tietovarantoja ei ole aiemmin tarkasteltu tiedon huoltovarmuuden kannalta, mutta IRWIN-hankkeessa näitäkin tarkastellaan osana tiedon kansallista huoltovarmuutta. 

Datavarantoihin on kerätty dataa sähköisessä muodossa. Silloin isojenkin datamassojen käsittelyä ja jakamista voidaan tehdä tehokkaasti tietotekniikan avulla. Sähköiset tietovarannot ovat kuitenkin historiallisesti melko uusia tapoja tallentaa ja jakaa tietoa. Yhteiskunnan muistin kannalta keskeisiä ovat ns. muistiorganisaatiot: arkistot, kirjastot ja museot. Muistiorganisaatioiden käyttöliittymä ihmisen ja esineen välillä on yksinkertaisempi ja usein myös varmatoimisempi kuin datavarantojen, vaikka niissä säilytettyjä fyysisiä esineitä digitoidaan jatkuvasti sähköisiin tietokantoihin. Mielenkiintoista on, että esimerkiksi tietomme siitä, että kokoontumisrajoitukset, etäisyyden pitäminen toisiin ihmisiin ja käsien pesu hidastavat pandemian leviämistä ovat peräisin artikkeleista sadan vuoden takaa. Vuosina 1918–1919 edellinen pandemia, espanjantauti, jylläsi maailmassa, ja yhteiskunnat olivat samankaltaisen tilanteen edessä kuin me nyt koronan kanssa. Espanjantautiin ei kuitenkaan pystytty kehittämään rokotetta, vaan pandemia oli selätettävä muilla keinoin.3

Nykyisten yhteiskuntien valmius kohdata koronan kaltaisia yllättäviä tapahtumia perustuu pitkälti tietoihin aiemmista vastaavista tapahtumista. Näitä tietoja toisinnetaan, yhdistellään, koetellaan ja jatkojalostetaan yhteiskunnassa soveltumaan kulloinkin edessä olevaan uuteen kriisiin. Mitä paremmin yhteiskunnan muistia ja kertynyttä tietoa hoidetaan, sitä nopeammin voidaan jatkossa reagoida tietoon perustuvilla poliittisilla päätöksillä ja tehokkailla hoitomuodoilla.

 Leena Jukka, Tutkija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet:

1 Our world in data, https://ourworldindata.org

2 Registry of research data repositories, re3data.org, https://www.re3data.org

3 Nelson, Bryn – Kaminsky, David, History repeated: Applying lessons from the 1918 flu pandemic. Cancer Cytopathology, 129(2), 2021, s. 97–98. https://doi.org/10.1002/cncy.22408