Aino Rantamäki
11.6.2021

Viime viikot Suomessa on kohistu niin kutsutusta aamiaisgatesta. Keskiössä on ollut pääministerin virka-asuntoon liittyvä ateriaetuus, jota on tarkasteltu muun muassa sen oikeellisuuden, kustannusten ja verovaikutusten kautta. Lähemmin tarkasteltuna tapauksessa on nähtävillä useita tietoon liittyviä haasteita. Näennäisesti pienestä asiasta on kohotettu suuri pullataikina, joka on aiheuttanut keskustelua kansainvälisestikin. Tapaus kertoo omaa tarinaansa luottamuksesta ja epäluottamuksesta. Toisaalta tilanteen purkautumisessa voidaan nähdä epävarmuuden ja uuden oppimisen yhteenkietoutumista, joka voi luoda kasvualustaa myös informaatioresilienssin ilmaantumiselle. Ideaalitilanteessa informaatioresilienssillä voitaisiin tarkoittaa oikean tiedon saatavuutta oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Todellisuus on kuitenkin toinen, ja realistisesti kyse on enemmänkin pinnalla pysymisestä epätäydellisen ja muuttuvan tiedon suossa, jota maustavat mis- ja disinformaation hippuset.

Informaatioresilienssi on vähän tutkittu ja siksi myös huonosti ymmärretty ilmiö. IRWIN-hankkeessa toteutetun käsiteanalyysin mukaan informaatioresilienssi on systeeminen ilmiö, joka ilmaantuu vuorovaikutuksessa ja epävarmuudessa, ja jolla on merkitystä myös hallinnan ja päätöksenteon kontekstissa. Luottamusta vahvistavat suhteet, muuntuva tiedon portinvartijuus ja yhteiskunnalliset instituutiot vaikuttavat siihen, minkälaiset mahdollisuudet informaatioresilienssin ilmaantumisella kulloinkin on. Informaatioresilienssiä tarkasteltaessa voidaan löytää paljon viitteitä ilmiön kompleksisuudesta, ja vahvimmat linkit näiden välillä kietoutuvat juuri vuorovaikutuksen ja epävarmuuden teemoihin.  

Ensinnäkin kompleksisuuteen viittaa informaatioresilienssin ilmaantuminen eri osatekijöidensä välisessä monimuotoisessa vuorovaikutuksessa, jossa saattaa syntyä jotain osiensa summaa suurempaa. Vuorovaikutus dynaamisten sosiaalisten systeemien keskeisenä ominaisuutena on toisaalta itsestään selvä, mutta itse ilmiön sijaan merkitystä onkin sen monimuotoisuudella. Vuorovaikutus ei ole yksitahoista, vaan se perustuu erilaisiin vertikaalisiin, horisontaalisiin ja diagonaalisiin linkkeihin. Päätöksenteossa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että huomioidaan paitsi käsiteltävän asian suorat vaikutukset ja kuullaan eri tahojen edustajia, niin mietitään myös asioiden keskinäisvaikutuksia ja välillisiä vaikutuksia. Monimuotoinen vuorovaikutus mahdollistaa informaatioresilienssin ilmaantumisen ja siksi sen tutkimusta on luontevaa kohdistaa staattisten tilannekuvien sijaan systeemien dynamiikkaan ja sen luomiin mahdollisuuksiin (vrt. Teisman & Klijn 2008). 

Toiseksi kompleksisuudesta kertoo epävarmuuden merkityksellisyys ja sen näkeminen kaaoksen reunalla tasapainotteluna. Informaatioresilienssillä pystytään paitsi vastaamaan ympäristön epävarmuuteen ja sietämään sitä, niin myös hyödyntämään sitä motivaattorina kehittymiselle. Parhaimmillaan epävarmuus voi johtaa muutostarpeeseen ja sitä kautta oppimiseen ja uudistumiseen. Pahimmillaan taas se voi lamauttaa koko järjestelmän. Kaaoksen reunalla olemisessa on kyse tasapainottelusta kaaoksen ja tasapainon välillä sillä ajatuksella, että kumpi tahansa ääripää johtaa systeemin tuhoutumiseen (Zimmerman ym. 1998). Sama pätee myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Täysi kaaos ja keskustelun hajaantuminen johtaa hajaantuneisiin puheenvuoroihin ilman linkkiä toisiinsa, ja sitä kautta keskustelun kuolemiseen sen vuorovaikutuksellisessa merkityksessä. Samoin täysi tasapaino eli täysi yhteisymmärrys tyrehdyttää keskustelun ennen pitkää. Kun argumentoinnille ei ole enää tarvetta, keskustelu hiljenee. Täydellinen tasapaino ei ole siis tavoitetila, vaan vaa’ankielen tulee olla jatkuvasti hieman toiseen suuntaan kallellaan. Ilman erilaisten näkemysten välistä vuoropuhelua ei ole kasvualustaa informaatioresilienssille.

Millä tavalla aamiaisgate sitten liittyy informaatioresilienssiin? Koko tapauksen lähtökohtana on tieto luottamustoimeen kuuluvasta etuudesta. Tieto on saatu luotettavaksi koetulta taholta ja otettu käyttöön sellaisenaan. Voidaan nähdä, että vuorovaikutuslinkit tiedonkulussa eivät ole olleet monitahoisia, jolloin ei ole myöskään syntynyt keskustelua tiedon käyttöarvosta. Tietoa on alettu kyseenalaistaa kolmannelta taholta, mutta ilman pätevää vuoropuhelua keskustelu on muuttunut kaoottiseksi vastakkainasetteluksi ja se on sinkoillut kauppakuittien sisällöistä muihin etuuksiin ja lopulta laajempiin poliittisiin erimielisyyksiin. Portinvartijuudella on pyritty hillitsemään asian laajenemista, mutta sen ollessa liian tiukkaa ja jälkijättöisesti perusteltua, on se tavoitteidensa vastaisesti aiheuttanut enemmänkin vastareaktioita. Kohussa on ilmennyt myös halua uudistua tiedon hankkimisen ja ohjeiden päivittämisen muodossa. Optimistisesti voitaneen sanoa, että laajempi ja monitahoisempi vuoropuhelu asian ratkomiseksi on jo aloitettu, ja esimerkiksi valtioneuvoston kanslia on alkanut saamiensa lausuntojen pohjalta päivittämään etuuksia koskevaa ohjeistusta. Samalla on ehkä kylvetty myös siemen informaatioresilienssin kasvulle. Aika näyttää, miten siemen lopulta itää.

Aino Rantamäki, Projektitutkija, Vaasan yliopisto