Pekka Koistinen & Miina Kaarkoski
22.11.2021

Päätöksentekoon ja yleisesti johtamiseen on olemassa runsaasti erilaisia oppeja, teorioita sekä määritelmiä. Hyvän johtajan määrittelemiseksi löytyy lähes loputon listaus erilaisista tarvittavista ominaisuuksista. Perinteisen määritelmän mukaisesti johtaminen on ihmisten ohjaamista mission tai vison toteuttamiseksi. Johtaminen on kiistatta tärkeä elementti toimivassa työyhteisössä sekä johdonmukaisessa asioiden hoitamisessa kohti kulloistakin tavoitetta. Johtaminen on yksi yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa.

Klassinen esimerkki johtajan ja johtajuuden myyttisestä hahmosta on Väinö Linnan Tuntematon Sotilas -romaanin Vilho Koskela. Koskelaa pidetään suomalaisen johtajan esikuvana ihmisläheisenä, joustavana ja alaiset huomioonottavana johtajana. Koskelan johtamistyylin omaava ”vakaa peruskallio” ei kaikissa nyky-yhteiskunnan tilanteissa välttämättä tuota hyvää lopputulosta tehtäväkentän muuttuessa vaativammaksi ja strategisemmaksi, tai kun aletaan johtaa laajoja ja ennen kokemattomia kokonaisuuksia. Tällöin tarvitaan enemmän määrätietoisuutta esimiestyöhön, inhimillisyyttä toki unohtamatta. Päätöksentekijä joutuu joissakin tapauksissa valitsemaan huonoista vaihtoehdoista vähiten huonon. Johtaminen on erilaisten käytettävissä olevien vaihtoehtojen arviointia ja vertailua.

Turvallisuusalan viranomaiset pitävät usein määrätietoista ja osaavaa operatiivisten tilanteiden johtajaa ihanteellisena esimerkkinä hyvästä johtajasta. Moni esimies on hankkinut kannuksensa johtamalla esimerkillisesti vaativan operatiivisen tilanteen, esimerkiksi poliisitoimintaan liittyvän kansalaisten turvallisuutta merkittävästi uhkaavan tehtävän. Tällaisten tilanteiden vakavuutta ei voi kiistää, mutta voidaan kuitenkin pohtia niiden vaativuutta johtamisen kokonaisuuden näkökulmasta. Yleensä operatiiviset tilanteet ovat lyhytkestoisia ja niiden johtamiseen on olemassa harjoitellut toimintamallit. Lisäksi itse operaation aikana johtamisen onnistumista harvoin kyseenalaistetaan. Kyseisissä operatiivisissa johtamistehtävissä tiedot tilanteesta ovat usein ainoastaan osallistuvien toimijoiden hallussa, vailla julkisen keskustelun ja mahdollisesti vääristyneen tiedon vaikutusta päätöksentekoon.

Epäonnistuessaan päätöksentekijä voi jälkikäteen vedota tehneensä ratkaisut sen hetkisten saatavilla olleiden tietojen perusteella, vaikka jälkikäteen tehty tarkastelu osoittaisikin ratkaisut virheellisiksi. Tilanteen alkuvaiheen vajaa tietopohja tai vastaavasti tapahtuman edetessä laajentunut tilannekuva ja kasvava tietopohja tuovat molemmat osaltaan haasteita johtamiseen. On helppo yhtyä Sosiaali- ja terveyshallintotieteen professori Harri Jalosen kirjoitukseen päätöksentekotilanteesta kulminaatiopisteenä, jossa epätietoisuus tulevasta on aina läsnä, vaikka tehtyjen päätösten jälkiarvostelussa se helposti unohtuu.

Jos päätöksenteon kulminaatiopiste on luonteeltaan aikakriittinen, viranomaisviestintä näyttäytyy usein reagoivana, osittain suppeana ja ajoittain ilman selkeää tavoitetta olevana. Tapahtumien edetessä viranomaiset joutuvat taistelemaan mediatilasta muiden informaation tuottajien kanssa tilanteessa, jossa leviävästä tiedosta osa on väärää tai suoranaista disinformaatiota. Lainsäädäntöön ja hierarkiaan perustuva viranomaistoiminnan johtaminen taipuu huonosti sosiaalisen median aikakauden nopeatempoiseen viestintään. Pidempikestoisissa ja kompleksisissa tilanteissa johtajilla on käytössään laajempaa tietopohjaa päätöksenteon tueksi ja mahdollisesti jopa tieteellisen tutkimuksen tuloksia.  Samaan aikaan kansalaiset saavat runsaasti tietoa tapahtumista ja alkavat muodostaa kantaansa asioiden hoitamiseen sellaisenkin tiedon pohjalta, joka saattaa olla tarkoituksellisesti harhauttamaan pykivää disinformaatiota.

Meneillään oleva koronapandemia konkretisoi monin tavoin, kuinka vaikeaa on johtaa tai edes jossain määrin hallita moniulotteista kriisitilannetta. Valmiit suunnitelmat ja harjoitellut toimenpiteet eivät välttämättä ole käyttökelpoisia pandemian tapaisissa rihmastomaisissa kriiseissä. Tällaisen kriisin johtaminen onnistuneesti voi myös vaatia kansalaisten laajempaa osallistamista tilanteeseen liittyvän tiedon käsittelyyn. Dosentti Valdemar Kallunki on korostanut kansalaisten muuttavan todennäköisemmin käytöstään tiedon edellyttämään suuntaan, jos he kokevat tiedon omakseen. Päätöksentekijän kannalta katsottuna tämä tarkoittanee toisenlaista kansalaisten osallistamista kuin pelkästään julkisen mielipiteen usein sattumanvaraista huomioimista. Johtamisen mieltäminen yhteiskunnan elintärkeäksi toiminnoksi edellyttää viranomaisilta aktiivista ja avointa päätöksenteon perusteiden avaamista sekä aikaisempaa huomattavasti laajempaa valmiutta yhteistoimintaan kaikkien toimijoiden suuntaan.

Pekka Koistinen, HTM, väitöskirjatutkija, Maanpuolustuskorkeakoulu
Miina Kaarkoski, FT, Maanpuolustuskorkeakoulu