10.1.2023
Kari Laitinen

Kuten professori Harri Jalonen kirjoittaa (Mustread 11.11.2022) ”tieto on noussut kansallisen huoltovarmuuden ytimeen”. Materiaalinen ja immateriaalinen varautuminen toden totta kulkevat entistä syvemmin käsi kädessä tai ovat saman valtiollisen kehomme verenkierron erottamattomia osia. Jos tieto ei kulje elinten välillä tai osaaminen ei välity, niin parhaitenkin treenattu ”kroppa” ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteiskuntamme turvallisuus ja hyvinvointi edellyttävät entistä parempaa tiedon (datan) ymmärrystä ja hyödyntämistä.

Suomessa aluehallintovirastojen johdolla harjoitellaan vuosittain maakunnallisissa valmiusharjoituksissa. Harjoittelun tarkoituksena on antaa osallistujille mahdollisuus testata omaa valmiuttaan ja tunnistaa mahdollisia kehittämiskohteita vastuullaan olevan varautumisen ja valmiuden tason parantamiseksi. Harjoiteltavat teemat ja painopisteet vaihtelevat niin alueittain kuin ajallisestikin. Harjoitusten tavoitteina on ollut mm. tunnistaa hybridiuhkia sekä hybridivaikuttamista, harjoitella evakuointia, tiedonkulkua ja kriisiviestintää, arvioida ja kehittää osallistuvien organisaatioiden valmius- ja jatkuvuudenhallintasuunnitelmia.

Viime vuosina Poliisiammattikorkeakoulun ”ulkoisen arvioinnin tiimi” on osallistunut useisiin valmius- ja varautumisharjoitusten arviointeihin. Ulkoinen arviointimme rakentuu ennen harjoitusta tapahtuvasta harjoitussuunnitelmaan perehtymisestä, itse harjoituksen arvioinnista eri kohteissa ja tapahtumissa sekä arviointiraportin tuottamisesta. Lisäksi olemme osallistuneet harjoitusten jälkeiseen seuranta- ja arviointitapahtumiin.

Kaikissa eri vaiheissa, niin harjoittelun kuin sen arvioinnin osalta, kysymys on ennen kaikkea tiedosta – sen tunnistamisesta, keräämisestä, havaitsemisesta sekä jalostamisesta johonkin varautumista, valmiutta ja siten huoltovarmuutta tukevaksi toiminnoksi.

Varautuminen, arki ja lainsäädäntö

Valmius- ja varautumistoiminnan osalta lainsäädäntö näyttelee merkittävää roolia. Kullakin organisaatiolla on, tietenkin, oma pykäläviidakkonsa, joka paremmin tai huonommin istuu vallitsevaan todellisuuteen. Keväällä 2023 valmistuvan Virvotieto-hankkeen (VNTEAS) parissa on haastateltu lukuisia viranomaistahoja, joiden viesti on lähes yksiselitteinen. Turvallisuustoimintaympäristön muutos ja sen tuomat haasteet yhdessä pirstaleisen ja paikoin vaikeatulkintaisen lainsäädännön kanssa eivät muodosta parasta mahdollista perustaa nykyisille ja tuleville turvallisuutta ja varautumista koskeville haasteille. Meillä ei ole riittävää ymmärrystä nykyisten turvallisuushaasteiden edellyttämistä haasteista. Kiteyttäen voisi todeta, että kuuluisa ”punainen lanka” on monin paikoin hukassa tai pahasti solmussa tai vähintäänkin epäselvästi ilmaistu.

Varautumisharjoituksia arvioitaessa on nähtävissä, kuinka uhkien ja riskien tarkasteleminen irrallisina, yksittäisinä ja jonkin sektorin vastuualueelle yksinomaan kuuluvina tai sille kuulumattomina antaa uhista vääränlaisen käsityksen. Tällöin juuri ne ominaispiirteet, joita turvallisuustoimintaympäristöä leimaava kompleksisuus mukanaan tuo, jäävät huomioimatta ja lopulta ymmärtämättä. Edellä mainitusta huolimatta on kuitenkin helppo todeta, että harjoittelu on hyväksi. Alueellisia harjoituksia arvioineena voi hyvillä mielin havaita, kuinka varautumiseen liittyen tietoisuus, osaaminen ja ymmärrys ovat menneet oikeaan suuntaan.

Yleisesti ottaen harjoituksia arvioidessa tai lainsäädännön kysymyksiä toisaalla miettiessä nousee esiin kysymys siitä, että miksi Suomessa turvallisuuteen ja varautumiseen liittyvissä rakenteissa ja prosesseissa törmää jatkuvasti pirstaleisuuteen? On esimerkiksi paradoksaalista, kuinka yhtäällä Suomi pyrkii sähköisiin järjestelmiin nojautuen digitalisoimaan ”kaiken” ja jossain toisaalla mietitään kuumeisesti, kuinka kyetään ylläpitämään toimintakyky ja suojaamaan esimerkiksi dataa, kun sähköt ovat poikki. Kriisitietoisuudesta huolimatta valtiollisen kehomme kaikki elimet eivät ole parhaassa mahdollisessa synkroniassa

Kansallisen turvallisuuden tietostrategia?

Valmius- ja varautumisharjoituksissa ja niitä arvioitaessa tieto on keskeisessä asemassa. Tiedon merkitys konkretisoituu esimerkiksi kriittiseen infrastruktuuriin liittyvissä kuntien ja yksityissektorin välisissä palvelusopimuksissa, toisaalta tieto ja tiedonkulku on merkittävässä roolissa, kun kuntia ja kaupunkeja pitää johtaa ja tehdä päätöksiä. Mahdollisimman luotettavaan tietoon perustuva tilannekuva on ratkaiseva liikenteen, väestönsiirtojen ja evakuointien osalta tai haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten aseman osalta. Tiedosta on moneksi.

Kansallinen turvallisuus ja sen johtaminen, kansallisten intressien määrittäminen sekä ennakointi valmius- ja varautumiskysymysten osalta tulisi nivoa laajempaan selvitykseen ja strategiaan tiedosta. Huoltovarmuus, varautuminen, tiedustelu, ennakointi, lainsäädäntö, strateginen suunnittelu ja johtaminen viestinnästä puhumattakaan perustuvat parhaimmillaan kriittisesti arvioituun ja luotettavasti tuotettuun tietoon. Tiedosta ja osaamisesta ei suinkaan ole pulaa, haasteena ovat pirstaleiset rakenteet ja prosessit, kansallisen osaamisen ja tietämyksen vajavainen hyödyntäminen, tietojärjestelmät sekä lainsäädäntö, joka tosiasiallisesti ei näytä ymmärtävän vallitsevia olosuhteita eikä tulevia haasteita.

Kari Laitinen