22.12.2022
Leena Jukka

Rakastan tiedelehtiä – niitä, joissa päätoimittaja on alan tohtori ja joissa julkaistaan vertaisarvioituja tutkimusartikkeleita. Tiedelehden irtonumeron painettu sivu on maailman yksinkertaisin käyttöliittymä tutkittuun tietoon: utelias ihminen tarvitsee valon lisäksi vain sisälukutaidon ja kärsivällisyyttä.

Käyttöliittymä ja itse asiassa koko tiedelehti-instituutio on muutaman sata vuotta vanha. Maailman ensimmäiset tiedelehdet perustettiin vuonna 1665. Silloin perustettiin sekä Philosophical Transactions of the Royal Society of London että ranskalainen Le journal des sçavans. Philosophical Transactions -lehteä julkaistaan edelleen, ja se on siten maailman pitkäikäisin tiedelehti.

Näiden lehtien perustamisen myötä alkoi tieteellisen keskustelun kehittyminen sellaiseksi kielenkäytön genreksi, jona sen nykyisin tunnemme. Genrelle kehittyi oma tyyli, muoto ja normisto. Tieteellistä keskustelua oli toki käyty aiemminkin, mutta 1600-luvun lopulla tutkijat mielsivät tekevänsä jotain uutta verrattuna aiempaan. Yhteiskunnan ja tiedon huoltovarmuuden kannalta merkittävää oli, etteivät havainnot tai löydökset jääneet enää yksittäisen tutkijan muistiinpanojen tai kirjeenvaihdon varaan, vaan viittausjärjestelmän kehittymisen myötä uudet havainnot voitiin liittää toisten tutkijoiden aikaisemmin julkaisemien havaintojen joukkoon joko vahvistaen tai heikentäen niitä. (Valle 2003.)

Tieteellisessä vertaisviestinnässä kehittyi mekanismeja, jotka nykyisinkin kannustavat tutkijoita sekä etsimään tieteellisenä kontribuutiona arvostettuja havaintoja, ideoita ja tulkintoja että julkaisemaan niitä mahdollisimman nopeasti. Partha Dasgupta ja Paul David väittävät, että kaikkien informaation avoimuutta edistävien järjestelmien on sisällettävä kaksihaarainen kannustinrakenne: kannustimia, jotka motivoivat ihmisiä paljastamaan omia tietojaan muille, ja kannustimia, joiden ansiosta uuden informaation luominen on kannattavampaa kuin toisten työstä hyötyminen (vapaamatkustaminen). (Dasgupta – David 2002, s. 229–233.)

Tieteessä tärkeimmät näistä kannustinmekanismeista ovat prioriteetti ja tutkijan arvostuksen muodostuminen muiden tutkijoiden mielipiteiden kautta sen perusteella, minkälaisen tieteellisen kontribuution hän julkaisee. Tiedeyhteisössä korostetaan ensimmäisen julkaisijan merkitystä. Vain hän saa kunnian uudesta löydöstä tai muusta tieteellisestä kontribuutiosta. Erityisen kovaa tämä kilpajuoksu ensimmäiseksi julkaisijaksi on luonnon- ja lääketieteissä. (Puuska 2014, s. 99.) Tiedelehteen painettu, kiinteä julkaisupäivämäärä kertoo, kuka on ollut julkaisukilpailussa ensimmäinen. Koska tutkimusartikkelin valmistaminen julkaisukuntoon vie aikaa, useat tiedelehdet ilmoittavat päivämäärän, jolloin artikkelikäsikirjoitus saapui toimitukseen. Päivämäärä on myös ratkaisevassa asemassa, mikäli useampi tutkija tai tutkimusryhmä väittää tehneensä havainnot yhtä aikaa.

Kun tutkimustulokset on julkaistu, tutkijan kollegat arvioivat tulosten merkityksellisyyden oman tieteenalansa kannalta. Tiedeyhteisön arvioinnin tuloksena tutkimustulokset joko hyväksytään osaksi vallitsevaa tieteellistä tietomassaa, torjutaan tai jätetään hautumaan. Tutkijan tieteellinen arvostus kertyy pikkuhiljaa muiden tutkijoiden antaman hyväksynnän kautta. Mitä arvostetumpi tutkija on, sitä parempia ura-, apuraha- ja yhteistyömahdollisuuksia hänelle aukeaa.

Tieteellisessä tutkimuksessa kannustimet uuden tiedon luomiseksi ja jakamiseksi eivät kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan vielä kolmas kannustin sen varmistamiseksi, että tulokset ovat luotettavia eli tuotettu tieteessä vallitsevan käytännön – tieteellisen menetelmän – mukaisesti. Rehellisyyteen kannustamiseen ei ole viisasten kiveä, mutta tieteessä on muodostunut käytännöksi, että tekijä vastaa henkilökohtaisesti artikkelin tieteellisestä sisällöstä ja eettisyydestä vielä pitkään sen jälkeen, kun artikkeli on lähtenyt hänen kontrollipiiristään. (McSherry 2001, s. 76.) Kuka tahansa ihminen voi milloin tahansa esittää epäilynsä siitä, että julkaistu artikkeli tai sitä edeltävä tutkimustyö sisältää joko eettisesti tai tieteellisen menetelmän kannalta epäilyttävällä tavalla aikaansaatua materiaalia. Nämä ns. hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyt käsitellään yleensä artikkelin tekijän kotiorganisaatiossa. On huomattava, että tiedelehtien toimitukset vetävätkin takaisin artikkeleita, joiden eettisyyden kanssa on ollut ongelmia; näistä takaisinvedoista raportoi esimerkiksi yksityisten tutkijoiden ylläpitämä sivusto retractionwatch.com.

Kaikkia järjestelmiä voidaan tietenkin käyttää väärin. Prioriteetti luo joillakin tieteenaloilla niin ankaraa kilpailua, että kilpailuviettiset tutkijat saattavat haluta voittaa hinnalla millä hyvänsä ja ottavat käyttöön esimerkiksi plagioinnin ja sepittämisen. Toisaalta joskus taustalla on vain tutkijan tai tutkimusryhmän halu häiriköidä julkaisuprosessia esimerkiksi tuomalla korostetusti julki omia uskomuksiaan tai mielipiteitään. (Esim. Top Retractions of 2021.)

Lisäksi tiedejulkaisemisessa liikkuu raha, ja rahan mukaantulo käynnistää helposti ahneuden synnin. Tiedelehtiä on monenlaisia: pienen kielialueen tieteellisen seuran julkaisusta kansainvälisiin englanninkielisiin julkaisuihin. Kansainväliset tiedejulkaisemisen markkinat ovat oligopolistiset eli muutaman suuren kustantajan hallinnassa. Näiden käyttökatteet ovat 30 prosentin luokkaa, erityisesti luonnon- ja lääketieteellisten lehtien osalta. Tämä puolestaan nostaa joidenkin lehtien tilaushinnat kirjastojen ja tutkijoiden ulottumattomiin. (Larivière – Haustein – Mongeon 2015.)

Kaikesta huolimatta tiedelehti-instituutio muodostaa tieteellisessä tutkimuksessa syntyneen tiedon huoltovarmuuden peruskallion: sen lisäksi, että tiedelehdet levittävät laatuvarmistettuja eli vertaisarvioituja tutkimustuloksia lukijoille, ne toimivat kertyneen tutkimustiedon varastona tulevaisuuden tarpeisiin muistiorganisaatioiden, kuten kirjastojen ja arkistojen, avulla. Tieteellinen tutkimustieto leviää ja säilyy edelleen tiedelehtien sivuilla, odottamassa uteliaita.

Leena Jukka

Lähteet

Dasgupta, Partha – David, Paul, Toward a New Economics of Science. Teoksessa Mirowski, Philip – Sent, Esther Mirjam, (toim.), Science Bought and Sold. Essays in the Economics of Science, University of Chicago Press 2002, s. 219–248.

Larivière, Vincent – Haustein, Stefanie – Mongeon, Philippe, The Oligopoly of Academic Publishers in the Digital Era. PLoS One 6/2015.

McSherry, Corynne, Who owns academic work? Battling for control of intellectual property. Harvard University Press. 2001.

Puuska, Hanna-Mari, Scholarly publishing patterns in Finland. A comparison of disciplinary groups. Tampere University Press 2014.

Top Retractions of 2021, The Scientist, 21.12. 2021, [https://www.the-scientist.com/news-opinion/the-top-retractions-of-2021-69533].

Valle, Ellen, ’Let me not lose yr love & friend-ship”: The negotiation of priority and the construction of a scientific identity in seventeenth-century natural history’. Teoksessa Hiltunen, Risto – Skaffari, Janne, (toim.), Discourse Perspectives on English: Medieval to Modern. John Benjamins 2003, s. 197–234.